lokitahra
tympeitä sitaatteja
  
maanantaina, toukokuuta 22, 2006
  Tese aare te fainal riisalts ohv tö Korkalovaara tsjuuri
Lordin euroviisuvoitto on balsamia suomalaisten viisudiggarien haavoihin, jotka ovat ammottaneet märkivinä sitten Tipi tiin lähinnä kroonisiksi muuttuneiden terveydenhuollon säästöleikkausten takia. Itsensä vakavasti ottava kansanosa on sen sijaan saanut ajettumiinsa suolaa: Suomen maine on taas kerran pilattu lopullisesti. Ja mikäs siinä, tuontitavaraahan suola on perinteisesti ollut. Täällä päin omavarainen tapa päästä eroon kivistyksen aiheuttajasta on ollut huitaista kättä pidemmällä, ja harvoin hamarapuolella.

Ajatelkaapa niitä kaikkia aikojen saatossa pullein purjein viisuihin lähteneitä suomalaisartisteja. Häntä koipien välissä on saanut moni Suomessa vankkaa suosiota nauttinut takaisin hiipiä. Nyt mentiin porstuan läpi suoraan kammariin, kun koputus oli sen verran riuska, että kaatuivat ukset edestä.

Että piste-ennätys. Ja minä kun hävisin serkkupojalle euron, kun veikkasin, että viidenneksi tulisivat.

Mutta on se näky kun joulukuussa maan äitiä kättelevät. Jäävät siinä diplomaatit harmaavarpusiksi.

Tunnisteet: ,

 
Tähän mennessä sanottua: Lähetä kommentti



<< Etusivulle

Oma kuva
Nimi: Marimba
Sijainti: Turku, Finland

Onneksi en ollut se, jonka nimeä varkaissa kiinni jääneet käyttivät. Kaikki kulttuurituotteet heijastelevat yhteiskunnan päällysrakenteita. Tai jotain.

Seloste

Lokitahrassa Ykstoista-Marimba, tuo Naantalin kirkon kivijalan ei-välittömästä läheisyydestä bloggaava Böns Judde, kirjaa muistiin vastaan tulleet sattuvimmat sanonnat ja panee sekaan vähän omiaankin.

Postilokero
11marimba kiemura gmail piste com

Tuoreet
Arkisto
joulukuuta 2004 / maaliskuuta 2006 / huhtikuuta 2006 / toukokuuta 2006 / kesäkuuta 2006 / heinäkuuta 2006 / syyskuuta 2006 / lokakuuta 2006 / joulukuuta 2006 / maaliskuuta 2007 / heinäkuuta 2008 / marraskuuta 2009 /


Powered by Blogger

eXTReMe Tracker