Koska koko Euroviisu-instituutio on ollut syvällä nolostuttavan perifeerisessä ja jälkeenjääneessä paskassa jo vuosikymmeniä, on ainoa keino herättää katsojan kiinnostus vetää kouku touhu täysin överiksi. Suomi tarvitsi voittaakseen maskeerauskuriositeettiin perustuvan friikkisirkuksen, joka tekee keskinkertaista kierrätysrokkia, mutta joka viisujen surkuhupaisassa pop-taantumuksessa edusti suorastaan avantgardea.
-Neliapina: Vision Thing
Kaksi mummoa katseli Euroviisuja: 'On se hyvä laulamaan tuo Loiri vielä, mutta kovin on pahannäköiseksi itsensä ryypännyt.'
-Oransssi: Tyky-niksejä toimittajalle (friends-only livejournalisti, ei kannata klikata)
Tunnisteet: analyysi, euroviisut, ihmettely
Onneksi en ollut se, jonka nimeä varkaissa kiinni jääneet käyttivät. Kaikki kulttuurituotteet heijastelevat yhteiskunnan päällysrakenteita. Tai jotain.
Lokitahrassa Ykstoista-Marimba, tuo Naantalin kirkon kivijalan ei-välittömästä läheisyydestä bloggaava Böns Judde, kirjaa muistiin vastaan tulleet sattuvimmat sanonnat ja panee sekaan vähän omiaankin.