lokitahra
tympeitä sitaatteja
  
keskiviikko, heinäkuu 09, 2008
  Random neekeri sotkee hyvin alkaneen sympatiseeraamisen
Venäläinen nettikirjoittaja on saanut puolentoista vuoden ehdollisen vankeustuomion, koska hän oli sanonut poliiseja roskaväeksi. Venäläisviestimet kertoivat, että Savva Terentjev oli todettu tuomioistuimessa syylliseksi "vihaan kiihottamiseen". linkki
Missään ihminen ei ole niin vapaa kuin venäläisessä demokratiassa. Täällä Medvedevin(suom. hunajanlatkija) kainalossa kannattaa myös hiukan tuunata omaa vapauttaan. Että operaattorille ja pääministerille tiedoksi, täälläkin aiheettomasti mollataan maidemme välisiä hyviä suhteita antamalla provokaattorien vastavallankumouksellisille provokaatioille palstatilaa.

Tästä teki mieli jatkaa. Mikähän nimen omaan Venäjällä tapahtuvissa ihmisoikeuksien poljennassa panee kirvelemään? Koko päiväntasaajan eteläpuoli on yhtä suurta ihmisoikeusrikkomusta. Sierraleonelaisilla pakolaisleireillä ja Mumbain kujilla ei vain ole kätevästi toimittajaa, saati viranomaista, usein ei edes omaista pitämässä kirjaa väärinteoista.

Että jatketaan me vain rokkaamista vapaassa maailmassa.

Noita grillimakkaroita olis vielä.

Tunnisteet: , , ,

 
Tähän mennessä sanottua: Lähetä kommentti



<< Etusivulle

Oma valokuva
Nimi: Marimba
Sijainti: Turku, Finland

Onneksi en ollut se, jonka nimeä varkaissa kiinni jääneet käyttivät. Kaikki kulttuurituotteet heijastelevat yhteiskunnan päällysrakenteita. Tai jotain.

Seloste

Lokitahrassa Ykstoista-Marimba, tuo Naantalin kirkon kivijalan ei-välittömästä läheisyydestä bloggaava Böns Judde, kirjaa muistiin vastaan tulleet sattuvimmat sanonnat ja panee sekaan vähän omiaankin.

Postilokero
11marimba kiemura gmail piste com

Tuoreet
Arkisto
joulukuu 2004 / maaliskuu 2006 / huhtikuu 2006 / toukokuu 2006 / kesäkuu 2006 / heinäkuu 2006 / syyskuu 2006 / lokakuu 2006 / joulukuu 2006 / maaliskuu 2007 / heinäkuu 2008 / marraskuu 2009 /


Powered by Blogger

eXTReMe Tracker